Vuoden 2011 18m halli-SM ammuttiin Oulun Ouluhallissa 26.-27.3.2011. Annelle hopeaa! Tuloksista tiivistelmän löydät artikkelin lopusta.

Lauantai alkoi aamulla välinetarkastuksin. Erityishuomiota saivat Pyryn nuolet, jotka aiheuttivat ihmetystä ja kummastusta tuomareissa, mutta kelpasivat kuitenkin. Tarkastusta seuranneet harjoitusammunnat tulivat tarpeeseen hallin terävän valaistuksen takia ja tähtäintä saikin hieman ruuvailla. Ensimmäisen 30 nuolen kilpasarjat sujuivat vaihtelevasti: Jaakolla alkoi vaisusti tuloksella 269 (35. sija), Sepolla epäonnisten pummien takia sijoitus oli 67., Pyry nakutti terävää tulosta sijoittuen pistein 276 21. sijalle ja Anne naisten taljassa vahvalla tasolla tuloksella 288 ensimmäiseksi. Reenalla homma ei tahtonut ottaa sujuakseen myöhemmin kuumeeksi yltyneen flunssan takia.

Toisen kierroksen käynnistyttyä, varsin yllättäen kahvion kellon ollessa hieman jäljessä, kilpailu alkoi toden teolla. Alkukilpailun päättyessä Pyry oli ampunut omaa ennätystään pisteellä paremmaksi tuloksella 558 ja nousi vahvasti sijalle 14. Jaakkokin sai ammunnastaan kiinni ja toisen puolikkaan tulos lähentelikin henkilökohtaista ennätystä. Sijoitus lopulta 26. tuloksella 549, jääden henkilökohtaisesta ennätyksestään vain neljä pistettä. Anne sijoittui epäonnisten rajaosumien myötä toiselle sijalle yhden pisteen erolla Makkoseen. Seppo ja Reena karsiutuivat pudotuksista sijoituksilla 66. ja 26.

Pudotuskilpailussa Jaakolla oli vastassaan Pohjan Jousen Jussi Leino, jonka olisi pitänyt alkukilpailuiden tuloksien perusteella olla varsin todennäköisesti voitettavissa. Jouko pääsi tasaisella ammunnallaan kuitenkin yllättämään tekniikkaongelmista kärsineen Jaakon lopputuloksella 4-6. Jaakon lopullinen sijoitus täten jaettu 33. sija. Pyry sai ensimmäiseksi vastaansa Pohjan Jousesta Vesa Ahon, jonka vahvalla ammunnalla tuloksella selättikin 7-1. Seuraavaksi oli Pyryllä vastassa Wilhelm Tellin Mika Höök, jonka kanssa käytiinkin tiukka kamppailu Pyryn jatkaessa vahvaa ammuntaa. Pyry valitettavasti kuitenkin hävisi huolimatta yhdestä voitetusta ja kahdesta tasapelisetistä tuloksella 4-6. Anne aloitti suoraan semifinaaleista Porin Jousiampujien Leila Mäenpäätä vastaan. Annen viedessä ottelun tiukalla taistolla tuloksella 6-4, siirtyen kultaotteluun Järvenpään Jousiampujien Susanna Makkosta vastaan! Kultaottelusta tuli todella jännittävä alkaen kahdella tasapelillä ja sen jälkeen vuorotellen Susannan ja Annen voitoilla. Valitettavasti Annen viimeinen nuoli lipsahti kuitenkin yhdeksikölle kultamitalin mennessä Susannalle Annen saadessa hopeaa.

Päivä oli pitkä ja rankka ja ampujat pääsivät vetäytymään kisapaikalta hotellien suuntaan lepäämään vasta kahdeksan jälkeen. Seuraavana yönä tapahtuva kesäaikaan siirto myös aiheutti pientä hermoilua varsin aikaisen herätyksen takia. Maittavan illallisen ja lyhyen sosiaalisen illanvieton jälkeen siirryttiinkin yöpuulle.

Sunnuntaina oli vuorossa joukkuekilpailu, johon Hoodilta osallistui tähtäinjoukkue kokoonpanolla Pyry, Seppo sekä Jaakko. Aamu alkoi aamiaisella kello seitsemän aikaan ja hotellin ravintolassa näkyikin useita hieman unisia silmiä useammastakin joukkueesta. Tämän jälkeen pikaisen kamppeiden keräämisen jälkeen siirryttiin kisapaikalle kello kahdeksaksi. Sekä Jaakko että Seppo olivat kummatkin hieman toipilaita, joten karsinta sisälsi hieman jännitystä. Tästä huolimatta Jaakko aloitti vahvasti aina toiseksi viimeiseen kierrokseen asti, kunnes romahti ampuen vielä päätösnuolen epäonnekseen väärään spottiin. Pyry ampui taas erittäin kovan tuloksen 281! Joukkueen alkukilpailun lopputulos oli 795 ja 15. sija. Alkukilpailun perusteella vastaan tulikin toiseksi sijoittunut, SM-voittajia vilissyt, Diana-57:n joukkue joka näyttikin uudet paikat kaapille ja piirongille. Loppusijoitus oli jaettu 9.

Tiivistelmä Hoodin tuloksista:

Alkukilpailu:

  • Anne Lantee, Naiset talja: 288 + 283 = 571 (2. sija)
  • Pyry Ekholm, Yleinen tähtäinjousi:  276 + 282 = 558 (14.sija)
  • Jaakko Setälä, Yleinen tähtäinjousi: 269 + 280 = 549 (26.sija)
  • Seppo Hätönen, Yleinen tähtäinjousi: 242 + 255 = 497 (66. sija)
  • Reena Setälä, Naiset tähtäinjousi: 224 + 212 = 436 (26. sija)
  • Joukkue – Tähtäin: 281+262+252 = 795 (15. sija)

Pudotukset:

  • Anne Lantee, Naiset talja: 2.
  • Pyry Ekholm, Yleinen tähtäinjousi: jaettu 17.
  • Jaakko Setälä, Yleinen tähtäinjousi: jaettu 33.
  • Joukkue – Tähtäin: jaettu 9.