Seuramme loistavien pitkäjousiampujien hyvän EM-menestyksen jälkeen, myös meillä junioripuolella menestystä saatiin SM-kisoissa parin kultamitalin ja komeiden pokaalien kera!

Aamulla mukavan hotelliyön jälkeen, lähdimme hyvän aamupalan siivittäminä kisapaikalle, jonka järjestelyt olivat mielestäni hyvin onnistuneet, kiitos Diana-57:lle siitä. 🙂 Ampumahallina käytetty Botnia-halli oli hyvin tilava, ja valaistuskaan ei ollut huono, vaan mielestäni oikein sopiva. Ampujia oli suhteellisen runsaasti, jopa 70. Harmillisesti eräs Y20-luokan ampujista jätti kisat väliin, jonka vuoksi ryhmääni osallistui vain yhdeksän ampujaa.  Vähäisten harjoitusnuolten jälkeen (itse ehdin ampua 12 ) aloitimme kisan ensimmäisen puoliskon. Kisan alku hermostutti selvimmin Lauraa sekä minua, sillä itse ammuin pari ensimmäistä sarjaa alle 25 pisteen, eikä Laurakaan alkuun ollut tyytyväinen. Jännityksen lauettua tuloksia alkoikin syntyä, ja ensimmäisen puoliskon loppuun mennessä olin itse ampunut 247 pistettä, parhaan yksittäisen tuloksen ollessa 29, täten ollen yhdeksäntenä ennen kahta seuraavaa, jotka olivat tasatuloksessa 249. Laura ampui oikein mainiosti ja varmoin ottein, ja 205 pisteellään oli jo saanut mainion kaulan. Nuorin edustajamme, J11V-luokassa ampunut Antero suhtautui sen sijaan melko rennosti kisaan, ja ampui todella kovan ensimmäisen puoliskon tuloksen, 212 pistettä. Näissä asetelmissa menimme syömään ja odottamaan toisen puoliskon alkua, jota aikaistettiin ammunnan nopean sujumisen takia.

Toisella puoliskolla etenkin itseäni jännitti melko paljon, sillä olin selvällä iskuetäisyydellä seuraavista sijoista, ja sitä kautta pudotuspaikasta. Aloituksen ammuin taas heikommin, jääden alle 25 pisteen, mutta sen jälkeen sujumista alkoi tulla. Kuitenkin jännitys painoi itselläni päälle, ja niin ammuin pari heikkoa kierrosta, huonoimman ollessa 19 pistettä. Kuitenkin kahdeksantena ollut ampui ”pummin”, joten toivo vielä eli. Ennen viimeistä kierrosta jännitystä oli ilmassa, sillä olin kiinni viimeisessä pudotuspaikassa pistein 467-466. Kuitenkin Pohjan Jousen ampujan Jaakko Hepolan pää kesti omaani paremmin, ampuen 25 pistettä (10-8-7), itse jäädessäni 23 pisteeseen (10-7-6). Tuloksena tällöin 490 pistettä, ja 9. sija. kokien näin niukan karsiutumisen yhden pisteen erolla seuraavaan.  😀

Laura  ampui varmasti toisenkin puoliskon, mutta harmillisen viimeisen nuolen purkuvirheen seurauksena syntyneen missin vuoksi Lauran tulos jäi viisi pistettä suomenennätyksestä, ollen kuitenkin todella hyvä 389 pistettä, varmistaen reilun voiton kilpailijastaan. Suvereenisti J11V-luokassa hallinnut Antero ei onnistunut parantamaan nimissään ollutta suomenennätystään, vaan jäi siitä myöskin viiden pisteen päähän, tuloksen ollessa siltikin loistava 405 pistettä.

Henkilökohtaisesti kilpailusta jäi itselleni hyvä mieli, sillä saavutin tärkeimmän tavoitteeni, eli kisaennätykseni parannus, parantaen sitä 21 pisteellä, ja tiedolla, että tulen hyvin luultavasti pärjäämään vieläkin paremmin. Myös Laura ja Antero olivat tyytyväisiä saamaansa tulokseen, sekä mielestäni todella upeisiin pokaaleihin ja mitaleihin.

Huhhuh, täytyy vielä lopuksi kiittää minua näihin kisoihin valmentaneita seuran ”tyyppejä”, Harrietia ja Saaraa, jotka opettivat minua seisomaan ”apinana”, sekä tietenkin Jaakkoa, joka vielä valoi uskoa ennen kisoja, kun mieleni oli maassa. 😀

Näin, Vaasa kiittää ja kuittaa minun puolestani!

Terveisin

Jani Kaipainen, Hood, Vaasa