Sisältö

  1. Puheenjohtajan terveiset
  2. Jäsenmaksut vuodelle 2017
  3. Toimikuntahaku
  4. Kevään Divarikilpailut
  5. Tuulimäkikilpailu 28. tammikuuta
  6. Hallivuoroissa poikkeuksia
  1. Puheenjohtajan terveiset

Vuosi vaihtui ja tällä kertaa vaihtui myös puheenjohtaja Jaakon siirryttyä seuran päävalmentajaksi. Saappaat ovat suuret, mutta muiden robbarien tuella ne saadaan täytettyä!

Suuren osan robbareista olen tavannut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta lyhyt esittely lienee silti paikallaan. Aloitin jousiammunnan 24.10.2006 Robin Hoodin alkeisvuorolla. Alkuun kävin vain alkeisvuorolla, satunnaisesti muulloinkin, mutta 2008 innostuin todella lajista. Aloitin kilpailemisen, liityin Hoodin hallitukseen, rupesin seuraohjaajaksi ja nyt sitten kymmenen vuoden jälkeen löydän itseni puheenjohtajan paikalta. Oma jouseni on tähtäinjousi ja ammun sekä maastossa, että kentällä. Muitakin jousia olen kokeillut, mutta tähtäinjousi on minun aselaji. Työkseni olen tohtorikoulutettava Helsingin Yliopistolla, tavoitteenani saada hattu ja miekka jousen lisäksi.

Vaikka puheenjohtaja vaihtuikin, Robin Hoodin tavoitteet ja linjat pysyvät samoina. Jatkamme seuran ja ratojemme kehittämistä, koulutamme uusia ohjaajia ja valmentajia, tuemme kilpailijoita ja tuomme jousiammuntaa tutuksi suurelle yleisölle tapahtumien ja alkeisammutusten kautta. Seuramme laaja-alainen jäsenistö ja seurahenki tukevatkin näitä tavoitteita erinomaisesti. Eräs vahvuutemme onkin ennakkoluuloton suhtautuminen kaikkiin aselajeihimme ja apua aina saa, oli sitten kyse ensimmäisen oman jousen hankinnasta, oudoista viritysongelmista tai ihan eri aselajin kokeilemisesta. Hyvässä seurassa on mukava ampua!

Hyviä osumia vuodelle 2017 toivottaen,

Puheenjohtaja Seppo Hätönen

  1. Jäsenmaksut vuodelle 2017

Jäsenlaskut vuodelle 2017 on lähetetty sähköpostitse seuran jäsenille 5.1. Jos ette ole saanut laskua, pyydämme teitä ottamaan yhteyttä seuran rahastonhoitajaan osoitteessa rahastonhoitaja@hood-espoo.fi.

Tuemme maksutapoina tilisiirron lisäksi myös työpaikkojen liikuntaetupalveluista ePassia ja Tyky-Onlinea.

Jos aiotte erota seurasta tai tarvitsette lisää aikaa jäsenmaksun maksamiseen, olkaa hyvä ja ilmoittakaa tästä rahastonhoitajalle.

  1. Toimikuntahaku

Näin vuoden alussa haku on taas auki Robin Hoodin toimikuntiin. Toimikuntien tarkoitus on kehittää seuran toimintaa,  koordinoida tapahtumien järjestämistä sekä kehittää viestintää. Haku on auki kaikille Robin Hoodin jäsenille.

Toimikunnat:

  • Maastotoimikunta
  • Tapahtumatoimikunta
  • Viestintätoimikunta

Haku toimikuntiin on  auki 22.1.2017 asti, ja hakeminen tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen hallitus@hood-espoo.fi. Alla on lyhyet kuvaukset toimikuntien tehtävistä. Lisätietoja voi kysellä Jukalta osoitteessa jukka@hood-espoo.fi.

Toimikuntiin osallistumalla pääset tekemään seurasta jäsentensä näköistä. Osallistumisen asteen jokainen päättää itse, mukana oleminen vaatii lähinnä kiinnostusta kyseisen osa-alueen kehittämiseen. Toimikunnat ovat myös loistava paikka tavata muita seuran aktiiveja ja oppia paljon uutta. Parhaiten ne toimivat kun mukana on sekä kokeneita että uusia tekijöitä.

Maastotoimikunta:

Viekö mieli enemmän metsään kuin kentälle? Silloin kannattaa harkita liittymistä maastotoimikuntaan ja varmistaa että jatkossakin seuran maastoammuntarata säilyy aktiivisessa käytössä ja hyvässä kunnossa.

Maastotoimikunta vastaa osaltaan Oittaan maastoammuntaradan toimivuudesta ja kehityksestä. Toimikunta järjestää kunnostustalkoot yhteistyössä hallituksen kanssa sekä arvioi tulevia tulevia kunnostus- ja kehitystarpeita, tehden esityksen radan kehitysbudjetiksi seuraavalle kaudelle.

Toimikunta vastaa myös maastoradan turvallisuudesta, varmistaen mm. rastimuutokset hyväksymällä sen, että rata-alue on turvallinen niin käyttäjille kuin muilla alueella liikkuville.. Toimikunnan toimintaa vetää Oittaan ratamestari.

Tapahtumatoimikunta:

Kiinnostaako tapahtumien järjestäminen? Haluatko tutustua muihin samanhenkisiin robbareihin?

Tapahtumatoimikunnassa pääset mukaan suunnittelemaan ja koordinoimaan seuran yhteisöllisiä tapahtumia.

Jousiammunta on hauskaa, mutta välillä hieman yksinäistä, jos ei tunne kanssa-ampujiaan. Erilaiset yhteiset tapahtumat, esimerkiksi makkaranpaisto Oittaalla, koko perheen kokeilupäivät tai junioreiden leikkimieliset kisat ovat tilaisuuksia jotka tuovat robbareita yhteen.

Seuralla on erinomaiset puitteet sekä taloudellinen tilanne järjestää erilaisia tilaisuuksia ja talkoissa on mukana vuosi vuodelta enemmän porukkaa. Jokainen tapahtuma tarvitsee kuitenkin vetäjän tai pari, jotka saavat asiat tapahtumaan ja tätä varten haluamme kasata kiinnostuneet järjestäjät yhteen toimikunnan muodossa.

Jos kiinnostaa tietää kuinka tapahtumia tehdään, voi tämä toimikunta olla oikea paikka sinulle. Yksin ei tarvitse tehdä ja meiltä löytyy kokeneita tapahtumajärjestäjiä, jotka ovat halukkaita auttamaan. Ilman uusia tekijöitä tapahtumien määrä seurassa taantuu kuitenkin pariin vuosittaiseen kilpailuun.

Vaatimuksena osallistumiselle on kiinnostus tuoda lisää yhteisöllisyyttä Hoodiin ja mahdollisuus ottaa osaltaan vastuuta ainakin yhden tapahtuman järjestelyistä.

Viestintätoimikunta:

Kaipaisiko seuran viestintä mielestäsi muutakin kuin pakollisia tiedotteita vuoropoikkeuksista tai tulevista kilpailuista? Jaatko aktiivisesti kokemuksiasi sosiaalisessa mediassa? Otatko mielelläsi valokuvia tai videoita? Haluatko oppia verkkoviestintää? Onko Robin Hood mielestäsi hyvä seura ja sen pitäisi näkyä myös ulospäin?

Jos vastaus useampaan kohtaan on kyllä ja sinulla on kiinnostusta auttaa seuraa, hae viestintätoimikuntaan. Toimikunnan tarkoitus on kehittää seuran näkyvyyttä ja tuoda esille jousiammuntaharrastusta seuran nettisivujen ja sosiaalisten median kanavien avulla.

Nykyään käytettävissä olevia kanavia ovat mm. seuran nettisivut, kuvagalleria ja Facebook Robin Hoodin sivut sekä Hoodin Olohuone. Näihin tarvitaan lisää sisältöä esimerkiksi kuvien, jäsenhaastatteluiden, kisaraporttien ja yleisten fiilisten muodossa.

  1. Kevään Divarikilpailut

Kevään Divarikilpailut järjestetään seuraavina ajankohtina.

  • Sunnuntaina 22.1. kello 14-16
  • Sunnuntaina 19.2. kello 14-16
  • Sunnuntaina 19.3. kello 14-16
  • Sunnuntaina 9.4. kello 14-16

Sarjan tarkoituksena on tarjota etenkin nuorille ja vasta-alkajille aiempaa enemmän ns. matalan kynnyksen kilpailuja ja se on loistava paikka opetella kilpailurutiinia.

Lisätietoja osoitteessa https://hood-espoo.fi/kilpailut/divari-sarja/

  1. Tuulimäkikilpailu 28. tammikuuta

Perinteinen Tuulimäkikilpailu järjestetään taas 28.1.2017. Kilpailussa on enää muutamia paikkoja vapaana, joten kannattaa olla nopea jos haluaa osallistua.

Myös järjestämiseen tarvitaan lisäkäsiä. Työt ohjeistetaan ennakkoon eikä aikaisempaa kokemusta tarvita. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä kilpailunjohtajan toimivaan Jaakkoon osoitteessa jaakko@hood-espoo.fi.

  1. Hallivuoroissa poikkeuksia

Muiden seurojen järjestämistä kilpailuista johtuen on lähiaikoina useita vuoroja peruttu.

  • Perjantaina 27.1. Kello 18 eteenpän on hallissa kilpailutalkoot. Jos talkoolaisia on paljon, menevät ne vajaassa tunnissa ja ammunta voi sen jälkeen jatkua.
  • Lauantaina 28.1. Tuulimäkikilpailusta johtuen ei ole normaalia vuoroa.
  • Perjantaista sunnuntaihin 3.-5.2. ei hallivuoroja ESF:n kilpailuista johtuen.
  • Lauantaista sunnuntaihin 11.-12.2. ei hallivuoroja ESF:n kilpailuista johtuen.