Tervehdys kaikille!
Kulunut vuosi on ollut Hoodille menestykäs niin kansainvälisillä kuin kansallisillakin kisakentillä. Anne Lantee toi 3D-MM:stä hopeaa, juniorit toivat PM-kisoista sekä henkilökohtaisia, että joukkue mitaleita, SJAL:n ja FFAA:n SM kisoista saimme samoin suuren mitalisaaliin joukkueista ja henkilökohtaisista kisoista. Mitalien lisäksi useat Hoodilaiset sijoittuivat hienosti kisoissa vaikka eivät ihan mitaleille yltäneetkään! On ollut hienoa seurata Hoodin menestystä kisakentillä!
Mahtui vuoteen yksi isompi takaiskukin kun meidän alkeisvälineitä varastettiin Ruskeasuolta. Tästäkin kuitenkin selvittiin ilman suurempia ongelmia, ja nyt uudet alkeistaljat ovat käyttökunnossa.
Alkeisvuorot ovat tänäkin vuonna olleet hyvin suosittuja, kuten muutkin ryhmät. Tästä suuri kiitos Marjalle, Thomakselle, Reenalle ja kaikille muillekin ohjaajille ja niille jotka oman ammuntansa lomassa innokkaasti auttavat ja johdattavat uusia ja kokeneempiakin jäseniä syvemmälle jousiammunnan saloihin!
Ensi vuosi tuo myös muutoksia Hoodin hallitukseen. Anne, Jukka ja Joonas jäävät pois, ja tilalle astuvat Reena, Thomas ja Janne. Varsinkin Annen ja Jukan työpanokset ovat olleet mittaamattoman arvokkaat seuralle, tästä suuri kiitos heille!
Viimeiseksi, minulla on ilo julkistaa seuran myöntämät harjoitusstipendit vuodelle 2018. Stipendien myönnetään pääosin hakemusten perusteella, painottaen mm. kilpailumenestystä ja harjoittelun tavoitteellisuutta.
Stipendien saajat ovat:
Anne Lantee – 300 €
Kalle Numminen – 300 €
Verne Vuorinen – 150 €
Leo Schrader – 150 €
Ebba Miettinen – 100 €
Vuoden 2018 hallitus on yhteydessä stipendien saajiin käytännön ohjeilla.
Hyvää uutta vuotta ja hyviä osumia ensi vuodelle!
Seppo Hätönen
Puheenjohtaja