Tervehdys kaikille!

Vuosi 2018 lähestyy loppuaan, ja luovutan puheenjohtajan nuijan Sari Saranille. Uudessa hallituksessa on hyvä sekoitus kilpa-ampujia, ohjaajia ja seura-aktiiveja, joten Hood on hyvissä käsissä ensi vuonnakin.

Nämä 10 vuotta mitä olen ollut hallituksessa ovat olleet antoisia, ja olemme seurana niittäneet mainetta niin kilpakentillä kuin seuratoiminnassakin. Näinä kymmenenä vuotena olemme järjestäneet ensimmäisinä Suomessa maastoammunnan SM-kilpailut Tapiolan keskustassa, SM-finaalit Senaatintorilla, live-kuvaa ja tulokset Oittaalta maastosta, palkanneet ensimmäisenä liikunnanohjaajan ja niin edelleen. Viimeisin kilpamenestys maailmalla on Kalle Nummisen hieno voitto Rooman Indoor World Series -sarjassa, joka jatkaa hienosti Hoodin menestystä.

Kaikesta tästä kiitos kuuluu teille, jotka ovat aktiivisesti mukana seuran toiminnassa niin Tuulimäessä kuin Oittaalla. Erityisesti haluan kiittää Annea, Jaakkoa, Jukkaa, ja Marjaa, sekä kaikkia jotka ovat jakaneet hallitusvastuun tai olleet ohjaamassa alkeisvuoroilla. Itse jatkan nyt alkeisohjaajana ja seura-aktiivina keskittyessäni väitöskirjani tekoon. Tohtorin hattu ja miekka sopivat hyvin jousen seuraksi!

Viimeisenä virallisena tehtävänäni minun on ilo julkistaa seuran myöntämät stipendit vuodelle 2019. Stipendit myönnetään pääasiassa anomusten perusteella, mutta hallitus voi myöntää myös muusta aloitteesta sopivaksi katsomilleen henkilöille stipendejä.

Stipendit:
Kalle Numminen 500 euroa.
Niko Petäjä 200 euroa.
Aleksi Petäjä 200 euroa.
Leo Schrader 200 euroa.
Jan Hellsten 200 euroa.
Verne Vuorinen 200 euroa.
Juha Pärssinen 110 euroa
Inke Alaja 110 euroa.

Vuoden 2019 rahastonhoitaja on yhteydessä stipendin saajiin käytännön ohjeilla.

Hyvää uutta vuotta ja hyviä osumia ensi vuonna!