Robin Hood ry:n kevätkokous
Aika 24.4.2019 klo 19:00
Paikka Espoo, Tapiola, Tuulimäki
Kokouksen esityslista:
1. Avataan kokous.
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.
3. Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa.
4. Todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet.
5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
6. Esitetään vahvistettavaksi hallituksen laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä esitetään toiminnantarkastajien antama toiminnantarkastuskertomus.
7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
8. Hallitus esittää, että kutsutaan Jaakko Setälä seuran kunniapuheenjohtajaksi.
9. Hallitus esittää sääntömuutosta. Juniorijäsen tulisi määritellä samalla tavoin kuin SJAL määrittelee eli jäsen on juniori sen vuoden loppuun saakka, kun hän täyttää 20 vuotta.
8. Päätetään kokous.
Kaikki jäsenet ovat tervetulleet mukaan!
Terveisin Sari Sarani
Puheenjohtaja