Oittaan maastoammuntarata

Hoodin maastoammuntarata sijaitsee Oittaalla. Rata on jäsenten käytössä ympäri vuoden.

Sijainti

Rata sijaitsee osoitteessa Kellonummentie 5, Espoo. Paikalla on hautakivimyymälä, jonka edessä olevalle parkkipaikalle voi jättää auton. Pyörällä liikkuvien kannattaa viedä pyörä ratakeskukselle asti. Kivimyymälän toimiston kohdalta lähtee polku metsään, jota seuraamalla löytää ratakeskuksen. Matkaa on noin 200 m kohti pohjoista.

Yleiskuvaus

Maastoradalla on keskuspaikka, jossa on harjoitusalue, pari nuotipaikkaa, kota, vessa ja katoksia. Alueella on FITA/FFAA-tauluammuntaradat ja metsästysammunnan 3D-rata. Sekä taulu- että 3D-rasteja on yli 30 kappaletta, joista merkityille tauluradoille valikoidaan aina tarvittava määrä. FITA- ja FFAA-radat käyttävät pääosin samoja rasteja. Kilpailuiden jälkeen kilpailussa käytetty rata jätetään kahdeksi viikoksi sellaisenaan ammuttavaksi, eikä näiden rastien tauluihin tule tällöin koskea. Muina aikoina rasteilla on vaihtelevasti FFAA- ja/tai FITA-tauluja. Noin kolmannes kaikista rasteista pyritään pitämään ilman ammuntapaaluja etäisyyksien arvioinnin harjoittelua varten. Nämä sijaitsevat yleensä viimeksi käytetyllä FITA-radalla. Tämänhetkiset ratakartat löytyvät sivun lopusta.

Maastoammuntaradan käyttöohjeet

Muista turvallisuus! Kun olet ampumassa

  • TÄRKEÄÄ: Tarkista, että ammuntalinja on vapaa, alueella saattaa liikkua marjastajia ja muita, jotka eivät huomioi alueen käyttöä ammuntaratana.
    • Kun kohtaat radalla muita liikkujia, siirry seuraavalla rastille, jos ammunta ei ole turvallista. Voit ampua, kun henkilöt ovat turvallisen matkan päässä eivätkä missään tapauksessa ole enää ampumasektorilla.
    • Tervehditään aina muita metsässä liikkujia ja kannattaa vaihtaa muutama ystävällinen sana.
    • Mahdolliset ”läheltä piti”-tilanteet tai kohtaamiset, jossa henkilö valittaa radastamme tai maastojousiammunnasta on aina ehdottomasti ilmoitettava puheenjohtajalle tai ratamestarille.
    • Tällaisessa tilanteessa ei lähdetä väittelemään, pysytään rauhallisena ja selkeänä perusteluna voidaan mainita, että rata-alue on vuokrattu Espoon kaupungilta ja Espoon kaupungin antamia ohjeita ja ehtoja noudatetaan.
  • Kierrä rataa vain oikeaan suuntaan, ettet aiheuta vaaratilanteita saapumalla taulujen luokse, vaan tulet ensin ammuntapaikalle.
  • Ammu 3D-maaleihin vain yksi nuoli kierrosta kohti myös harjoitellessa. Näin kalliit maalit saadaan kestämään pitempään.
    • Tähän sääntöön ei ole poikkeusta, pois lukien seuran järjestämät viralliset tapahtumat!
    • Rataa kehitettäessä pieniä 3D-kuvia tullaan sijoittamaan ampumapaikalle 2 kappaletta, joten sääntö yksi nuoli kuvaan tarkoittaa tässä yksi nuoli vain toiseen kuvaan.
    • Tämä sääntö tulee tehdä tiettäväksi myös vieraileville jousiampujille.
    • Suurempia nuolimääriä voi harjoitella taulupakkoihin. Tekniikan ja ammuntakulmien opettelu onnistuu näihin yhtä hyvin ja kulut ovat seuralle hyvinkin kymmenesosa 3D-kuvista.
  • Käytä vain taulukärkiä, ellei yksittäisellä taustalla erikseen ole muuta mainittu. Taustassa on leikkuria tarkoittava merkki, jos siihen voi ja pitää ampua leikkurilla ja blunttinuolen merkki, jos siinä tulee käyttää blunttia. Käytössä olevat merkit löydät ilmoitustaululta.

Alueella liikkuville

  • Vie roskasi pois radalta ja pidä luonto siistinä
  • Kerää mukaasi myös muut radalla huomaamasi roskat
  • Pidä ääntä radalla liikkuessasi. Alueella on noin 60 rastia ja näin ampujat havaitsevat sinut ajoissa.
  • Ilmoita havaitsemasi puutteet ja korjaa mahdollisuuksien mukaan pienet puutteet itse.
  • Tulenteko nuotiopaikoilla on kiellettyä metsäpalovaroituksen ollessa voimassa

Radan rakentajille

  • Muutoksia radalle tehdään vain ratamestarin hyväksynnällä
  • Vanhat rakenteet ja roskat leiriin
  • Vanhat puurakenteet (ei lautatavara) voi jättää maastoon, kunhan kaikki naulat ja ruuvit on poistettu.
  • Puiden kaato on kielletty, vesominen sallittu kohtuullisessa määrin.
  • Puihin ei kiinnitetä mitään naulaamalla
  • Puun runko on suojattava (esim laudan kappaleilla), kun puun ympäri tulee vaijeri, panta tai naru. Näitä on muistettava vuosittain löysyttää.
  • Kulun muuttuessa ampumapaikalle käytetään vanhalla reitillä ollutta rastinumerotaskua, muuten metsässä roikkuu tarpeettomia numerotaskuja.
  • Rastinumerotasku tulee ripustaa siten, että se roikkuu vapaasti, jolloin paperi on helppo pujottaa sisään eikä tasku murru.
  • Ylimääräiset numerotaskut tiipiiseen omaan pahvilaatikkoonsa.
  • Kun kilpailua varten vaihdetaan tauluja, viedään vanhat taulut leiriin, käyttökelpoiset tiipiihin ja muut polttopyttyyn. Taustan taakse siirretyt vanhat taulut lähtevät tuulen mukana leviämään metsään.

Yhteystiedot

Maastoradan ylläpitoa koordinoi maastotoimikunta, jonka jäsenet ovat:

  • Heikki Auralinna, puheenjohtajana ja Oittaan ratamestari (heikki.auralinna@gmail.com, 050 339 7867)

(muita jäseniä vuodelle 2016 ei ole vielä vahvistettu)

Lisäksi FITA, FFAA ja metsästysradoilla on omat ratamestarinsa.

  • Hannu Kari, FITA
  • Jarkko Lehtinen FFAA ja
  • Tero Riihinen, metsästysrata

Ratakartat

  • 3D-SM 2016
    • Päivitetty 9.7.2016
    • Rata merkitty keltapunaisin muovinauhoin
  • SJAL maastokierros 2016
    • Päivitetty 9.7.2016
    • Rata merkitty sinisillä nauhoilla
  • Taulurata
    • Rastikartta päivitetty 6.5.2016.
  • Metsästys / 3D
    • HUOM! Vuoden 2013 kartta, vanhaa tietoa ja puutteellinen!
    • Reitti on merkitty keltapunaisin muovinauhoin
    • Huom! Metsästysradalta ei saa karsia oksia vaan tämä tapahtuu vain ratamestarin toimesta!
  • Ylläpitokartta
    • Sisältää kaikki radalla olevat rastit ja ylläpidossa käytetyn numeroinnin.