Pitkäjousikurssi (LB ja HB- luokat)

Oittaalla 15.-16.10.2011

Seuramme pitkäjousiampujat järjestivät kurssin, jonka vetäjäksi kutsuttiin ennakkoluulottomasti englantilainen Roger Pallitt. Hän on  yksi tämän päivän parhaimmista maastojousiampujista. Omakustanteiselle kurssille kutsuttiin aktiivisimmat kilpa-ampujamme Suomesta. Lisäksi joukkoon mahtui myös muutama vasta-alkaja.

Kurssin kantavana teemana oli valmistautuminen ensi kevään EM- kisoihin Virossa. Leppoisa ilmapiiri ja vapaamuotoinen harjoittelu lämpimässä säässä tekivät harjoittelusta miellyttävän. Jokainen ampuja sai paljon henkilökohtaista ohjausta Rogerilta, mutta myös keskustelut muiden ampujien kanssa avasivat paljon kysymyksiä. Roger osoittautui huumorintajuiseksi ja valtavasti ”englantilaista jousiperinnettä” tuntevaksi kaveriksi. Juttu luisti niin innokkaasti, että tarvittiin paljon käsiä selventämään epäselvimpiä asioita.

Hoodista oli myös melkoisesti ampujia. Anneli ja Jakke toimivat isäntinä ja emäntinä, Jeskasen Keke tunnetaan paremmin metsästysporukoista. Lisäksi viimeisen vuoden aikana kerhoomme liittyneitä ampujia olivat Peter, Juha, Olli, Tapani ja Patric. On vaikeata uskoa, että he ovat ampuneet vain joitakin kuukausia. Omien kehittämissuunnitelmien lisäksi ampujamme sopivat, että ainakin tiistaisin ammumme Tuulimäessä yhdessä. Pitää Jaakon ruuvata lisää harmaita taustoja lonkkuja varten…

Valmennuksen päätteeksi järjestettiin ”Roger Round”, 14 rastin eläinkierros annetuilla matkoilla. Heikki ja Jakke pistivät Rogerille kampoihin ja onnistuivat lopulta ottamaan kaksoisvoiton huippujännittävän kisan päätteeksi: 1. Jakke 246 pistettä, 2. Heikki Kotiranta 244 pistettä, sekä kolmantena Roger 240 pistettä. Illalla Roger kertoi, että hän ei hyväksynyt yhtä osumaansa, koska hänen tulkintansa mukaan viiva ei ollut täysin poikki. Virolan Ollin mukaan se olisi pitänyt hyväksyä, mutta kukaan ei kehdannut vastustaa gentlemannina pidettyä Rogeria. Jos siis ”oikein olisi tuomittu”, kolmen kärki olisi ollut kahden pisteen sisällä.

Nyt muutamaa päivää myöhemmin olen hyvin iloinen kurssista. Jos haluamme nostaa suomalaisen pitkäjousiammunnan tasoa, meidän on oman motivaation lisäksi uskallettava etsiä parasta osaamista sieltä, mistä sitä on saatavilla. Yksin harjoittelemalla tie on pitkä ja kivinen.

Kiitos kaikille osallistuneille! Erityiskiitokset Pyrylle diplomeista sekä Jaakolle siitä, että flunssaisenakin jaksoit tulla jakamaan ne metsien miehille. Special kiitos Hansulle vipukeihään esittelystä. Huipensi fiiliksen.

…good line…

Jakke Lehtinen