WFAC 2012, Argentiina Miramar 27.10.- 3.11.2012
Kisaraportti
Oli suuri ja liikuttava hetki kun sain kunnian nousta korokkeelle kultamitali kaulassa ja kiertopalkinto kädessä. Tämä kiertopalkinto olikin jo ollut minulla kaksi vuotta Dahnin kisoista asti. Vaikka en halunnut siitä luopua, olin kuitenkin varautunut menettämään sen, ehkäpä liiankin hyvin. Olin nimittäin pyytänyt kavereita tekemään minulle siitä kopion, joka nyt sitten jää odottamaan kahdeksi vuodeksi, josko sille löytyisi jotakin käyttöä. Kiertopalkinnoksi Hoodin tai FFAAn kisoihin?
Kun sain elokuussa tietää, että olin ainoa kisoihin osallistuva suomalainen, otin yhteyttä muutamiin argentiinalaisiin ja pyysin hieman apua. En halunnut itse ajaa siellä autolla kun tarinat liikenteestä pelottivat. Myöskään kulkeminen julkisilla ei tuntunut houkuttelevalta kun rikollisuudesta oli paljon varoitettu. Onneksi Andres Verde, Buenos Airesilaisen jousiammuntaseuran johtaja ja valmentaja otti minut mukaan heidän tiimiinsä. Rakastuin välittömästi maahan ja sen ihmisiin. Osa puhui hyvin englantia ja muidenkin kanssa oli helppo jutella argspafinishiä. Minut otettiin vastaan hyvin lämpimästi eikä jätetty kertaakaan ulkopuolelle. Illat istuimme yhdessä ja söimme paikallisissa ravintoloissa.
Kisajärjestelyt olivat diplomaattisesti sanoen hieman vielä keskeneräisiä kun saavuimme Miramariin. Syntyikin paljon kopua, ja aivan erityisesti talja-ampujat olivat tyytymättömiä. Taustat olivat kahdesta muutaman sentin paksuisista kumisista eristematoista parsitut. Tekivät kovan urakan ja saivat ne viime tingassa valmiiksi kisoihin. Itsekseni ajattelin, että mitä olisi tapahtunut, jos viikon aikana olisi ollut sadepäiviä. Harjoittelurata olisi voinut olla parempi. Minua harmitti, että etäisyydet siellä olivat lähinnä suuntaa antavia. Olisin halunnut testata juuri pitkiä matkoja, mutta puunuolilla parin jaardin mittavirhe tarkoittaa käytännössä ohilaukausta.
Kun kisa alkoi, tunsin itseni erittäin rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Pystyin keskittymään lähes jokaiseen laukaukseen enkä tehnyt montaakaan pahaa virhettä. Oikeastaan ainoastaan viimeisen päivän 45 jaardin rasti jäi vaivaamaan. Vain yksi osuma.
Eteläafrikkalaiset ampujat, Geoffrey Hunt ja Jaco Wessels olivat todella hyviä ampujia. Erityisesti Jeff onnistui hyvin. Hän kuitenkin hermoili kahtena ensimmäisenä päivänä minkä aikana sain melko tuntuvan johtoaseman. Vaikka tulosluettelosta näkee, että voitin kaikkina päivinä, kisan aikana tilanne oli hyvin jännittävä ja tasainen. Minulle vaan kävi niin, että aina jossakin vaiheessa ammuin muutaman sarjan erinomaisesti ja niiden ansiosta päivät kääntyivät voitokseni. Kisassa neljänneksi sijoittui Mark Burrows Australiasta. Hän kärsi jonkin verran laukaisuvirheestä, jota hän ei saanut kisan aikana paikatuksi. Argentiinalaiset ampujat Ricardo Romero ja Andres Verde olivat seuraavilla sijoilla. Etukäteen uskoin, että Romero tulisi olemaan mukana kärkikahinoissa, koska hän on Maailmanmestari 20 jaardin sisähallikisoista ja muutenkin erinomainen ampuja. Hänelle kuitenkin jatkuva matkojen vaihtuminen oli liian iso rasti. Oli kuitenkin hienoa katsoa hänen upeata ammuntaansa.
Naapurimaassamme Eestissä on naisampujien taso pitkäjousiluokassa erittäin korkea. Heidän edustajansa,Triin Kent, ampui omassa luokassaan kuin hurmiossa. Sain kaksi kertaa onnitella häntä uudesta maailmanennätyksestä ja tietenkin vielä erikseen naisten luokan voitosta. Tällä hetkellä pitkäjousiluokan valtikat ovatkin tukevasti maittemme hallussa!
Sää kisojen aikana oli minun kannalta paras mahdollinen. Pystyin ampumaan pitkähihainen ammuntapaitani päällä, jolloin aurinko ei päässyt polttamaan ihoa. Ensimmäinen päivä oli sumuinen ja kaikki seuraavat aurinkoisia. Lämpötila ei kuitenkaan kohonnut liian korkeaksi ja varjoisia paikkoja oli riittävästi. Itse maasto oli miellyttävä kulkea ja se oli nuolten kannalta hyvin armollinen, hiekkapohjainen ilman kiviä. Maisemat muutamilta kohdin olivat huimat: meri avautui upeana ja kohisevana puolen kilometrin päässä. Tästä huolimatta tuuli ei vaivannut, metsä antoi ampujille hyvän suojan. Itse rata oli melko helppo. Mäet olivat loivia, arvioin että muutamaa lyhyttä alamäkirastia lukuunottamatta ehkäpä suurimmillaan noin 10 astetta. Maastoammuntaa parhaimmillaan.
Osa sydämestäni jäi Argentiinaan. Vaikka en ehtinyt tutustua nähtävyyksiin enkä kulttuuriin, ihmisten välittömyys ja ystävällisyys olivat käsin kosketeltavat. Kun vielä tähän lisätään muiden urheilijoiden antama tuki ja kannustus itse kisan aikana, pienet alkumokailut tuntuvat hyvin vähäisiltä. Ne unohtuivat jo kotimatkalla, mutta kaikki hienot kokemukseni ovat tallentuneet muistojeni joukkoon.
Jakke Lehtinen
Maailmanmestari 2012
AMLB