Seuran nuorimpiin pitkäjousella ampuviin kuuluvana koin tarvetta kokemuksien jaolle näin aloittelijan eli ns. untuvikon näkökulmasta. Jokainen kokemus opettaa ja jos kokemuksistani lajin parissa hyötyy joku muukin, tämä on jo eräänlainen voitto lajille. Toivon myös esimerkkini motivoivan muita kirjoittamaan kokemuksistaan, sillä muiden kokemuksista kuuleminen laskee myös muiden kynnystä kokeilla uusia asioita.
Aloittakaamme siis untuvikon tarinan seuraaminen. Untuvikko (eli allekirjoittanut) on 26-vuotias syntyjään kotkalainen nainen. Vietin tähänastiset aikuisvuoteni Lappeenrannassa opiskellen diplomi-insinööriksi ja valmistuttuani oli aika alkaa etsimään kunnollista työtä. Tätä työpaikkaa etsiessäni päädyin Espooseen VTT:lle. Espooseen muuttaminen toi mukanaa myös täysin odottamattoman lisäyksen: jousiammunnan. Tämä laji on muuttanut nyt jo lyhyessä ajassa elämääni hyvin erilaiseksi kuin sen kuvittelin ja haluan jakaa tätä taivalta teidän kanssanne.
Aloitin jousiammunnan maaliskuussa 2012. Suurta joutsentarinaa tähän ei liity vaan oli täysin sattumaa että edes päädyin jousiammunnan pariin. Tutkiskellassani Espoon harrastusmahdollisuuksia google toi eteeni Robin Hoodin seurasivut. Lajin erikoisuus kiehtoi ja päätin ilmoittautua ensimmäiselle kokeilukerralla. Tuohon aikaan kokeilemiskerta oli ilmainen ja ampumahalli työmatkani varrella, joten kynnys hallille tulemiselle pieneni hieman. Tämä siitäkin huolimatta, että en tiennyt lajista tuon taivaallista. Meitä oli kerääntynyt kourallinen halliin ja Jaakko Setälä auttoi meitä alkuun selittämällä jousiammunnan perusteita. Enhän minä tuon kerran jälkeen mitään muuta muistanut kuin että jousi on se millä ammutaan ja nuoli on se mikä yritetään saada tauluun. Tietoa karttui enemmän vasta seuraavilla kerroilla mieleen. Syy miksi tulin salille takaisin oli onnistumisen tunne ensimmäisten nuolien osuessa tauluun vaistojousella. Voi sitä ilon ja maailmanherruuden tunnetta. Olin onneni kukkuloilla, minähän olen tässä hyvä.
Ihminen haluaa aina vain enemmän ja enemmän, mikä koitui myös tieni karikoksi. Muutamien kertojen onnistumisten jälkeen kohdalleni sattui huono päivä. Pitkä työpäivä ja riita miehen kanssa olivat jo pilanneet päivääni. Tästä huolimatta raahauduin hallille ajatellen ampumisen piristävän. Tämä oli kuitenkin turha luulo. Keskittyminen kateissaan ja mieli väsyneenä nuolet lensivät sinne tänne, taisi jokunen lentää jopa 18m päädyn taustojen yläpuolelle. Viisas ihminen lähtisi tässä vaiheessa kotiin ja tulisi seuraavana päivänä takaisin virkein mielin, mutta koska oma viisauteni on kyseenalainen asia voimme arvata mitä tein seuraavaksi: luovutin! kyllä, luovutin yhden ainoan huonosti menneen kerran jälkeen. Tuomitsin itseni epäonnistujien joukkoon ja koin uudelleen yrittämisen turhaksi. Kuinka sitä ihminen osaakaan olla hölmö…
Kevät tuli ja meni, kesä saapui ja ulkoharjoitukset Oittaalla alkoivat. Aloin jälleen miettimään lajin uudelleen aloittamista. En kuitenkaan löytänyt hakemiani vastauksia heti nettisivuilta (lainattavat varusteet ja niiden lainaaminen kesäaikaan), joten tämä jäi. Jokainen viikko mielessäni kävi että josko tällä viikolla menisin, mutta siirsin tätä aina seuraavaan viikkoon. Tätä jatkui siihen syksyiseen lokakuun iltaan jolloin päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni. Jaakko oli juuri laittanut ilmoitukset jousiammunnan peruskursseista nettiin ja päätin ilmoittautua. Uskomatonta kuinka oman rahan laittaminen peliin motivoi ihmistä oikeasti ilmestymään paikalle.
Alkeis/peruskurssi alkoi ja tällä kertaa pääsin kokeilemaan tähtäinjousta. Voitte kuvitella iloni kun nuoli meni ennakko-odotuksistani huolimatta tauluun. Tämähän on kivaa! Jokainen kurssikerta toi mukanaan lisää ja lisää tietoa ja se lisäsi innostustani lajia kohtaan yleisesti. Se jokin silti puuttui. En vain käsittänyt mikä… kunnes tuli peruskurssilla kerta jossa pääsi kokeilemaan erilaisia jousilajeja. Vaistolla olin jo ampunut aikaisemmin ja halusin kokeilla jotain uutta. Jarkko Lehtinen oli tullut opettamaan meille pitkäjousella ampumista, joten tartuin pitkäjouseen. Falco Spirit, 28 paunaa, 68 tuumaa. Tuon jousen tulen muistamaan lämmöllä. Ensimmäinen yritykseni oli tuomittu epäonnistumaan, sillä innoissani unohdin Jarkon opetukset ankkuroinnin muuttamisesta tähtäinjousesta pitkäjouseen vaihdettaessa. Nuolet lensivät onneksi sentään taustaan, joten suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Muutaman kerran jälkeen Jarkko tulikin muistuttamaan oikeasta ankkuroinnista. Muutin ankkurointipaikkaa ylemmäksi ja *pam* : nuoli oli taulussa! Toinen nuoli *pam* taulussa. Olin löytänyt jälleen onnistumisen ilon ja sen jonkin mikä tähtäinjousella ampuessani oli minulta puuttunut.
Tuosta hetkestä alkoi minun taipaleeni virallisesti pitkäjousiampujana. 19.12.2012 on mielessäni aina merkkipaaluna, sillä tuolloin osallistumiseni pitkäjousen aselajikurssille ja sen minulle oikean jousiammunnan alalajin löytyminen saivat innostukseni jälleen liekkeihin. Mitä tästä opimme: älä ikinä luovuta ensimmäiseen kuoppaan! Anna kaikelle toinen mahdollisuus niin voit oppia samalla myös paljon itsestäsi.
Kuoreni on nyt rikki ja matka kohti suuria tuntemattomia pitkäjousiareenoita on untuvikon osalta alkanut. Jatkan seikkailujeni parissa ja pyrin pitämään teidät mahdollisimman hyvin selvillä, kuinka tästä matkasta vielä selvitään menestyksellä ja tyylillä.
Pia