Untuvikko seikkailee: Oman kotilammen kilpailut

Untuvikon seikkailut jatkuivat vielä kuoriutumisen jälkeen ja jatkuvat vielä tänäkin päivänä. Tämän päivän tilanteeseen ei kuitenkaan olisi päästy ilman pieniä kuoppia tiessä ja rikkaruohoja lammessa. Jousiammunnan aloittamisen jälkeen ei mennyt kauaakaan siihen että...

EIAC 2013

Euroopan hallimestaruuskisat Espanjassa Tänä vuonna IFAA järjesti hallimestaruuskisat Espanjan kauniissa pikkukaupungissa, Segorbessa, noin 60 km:n päässä Valenciasta. Meitä suomalaisia oli siellä melkoinen joukko, ja taisimme olla osanottajamäärältään toisiksi...

Great and Crazy International Club Tournament

Suomi-Argentiina-Espanja-Eesti-Itävalta Edellisessä blogissani kerroin ensimmäisestä haasteottelustamme Argentiinan, Espanjan ja Suomen välillä. Sekä Encarrna että Andres halusivat ehdottomasti jatkaa kilpailua, eikä se nyt meistä voinut kiinni jäädä. Ehdotin että...

WFAC 2012 – Maailmanmestarin kisaraportti

WFAC 2012, Argentiina Miramar 27.10.- 3.11.2012 Kisaraportti Oli suuri ja liikuttava hetki kun sain kunnian nousta korokkeelle kultamitali kaulassa ja kiertopalkinto kädessä. Tämä kiertopalkinto olikin jo ollut minulla kaksi vuotta Dahnin kisoista asti. Vaikka en...